Arvomme

INNOVATIIVISUUS

Pyrimme työssämme aina kehittämään uutta ja käyttämään olemassaolevaa uudella, tehokkaalla ja mielenkiintoisella tavalla. Yhteistyöllä ja ideoiden avoimella jakamisella löydämme ratkaisuja haastaviinkin ongelmiin ja luomme pohjaa uusille innovaatiolle.

VASTUULLISUUS

Hallitsemme ja huolehdimme oman työmme kaikki osa-alueet itse ja pidämme huolta arvojemme toteutumisesta. Meillä on valta ja vastuu toteuttaa tehtävämme tuottaen parasta arvoa asiakkaillemme.

OPPIMINEN

Ohjelmistotekniikka ei ole meille pelkkä työ, vaan aito henkilökohtaisen mielenkiinnon kohde. Kannustamme itseämme ja toisiamme jatkuvaan oppimiseen työn ja harrastusten kautta ja annamme täyden tuen kaikelle oppimiselle.

Työtapamme

Uskomme että ihmiset osaavat parhaiten suunnitella ja johtaa itse omaa työtänsä. Meillä ohjelmistokehittäjät eivät ole pelkkiä koodareita, vaan he hallitsevat laajasti työnsä eri osa-alueet suunnittelusta toteutukseen ja testaukseen sekä tehtävien hallintaan ja asiakkaan kanssa viestimiseen saakka. Tällä tavoin työ etenee tehokkaasti ilman turhia välikäsiä ja hidasteita. Suuremmat projektikokonaisuudet hoidamme projektiryhmän tiiviillä yhteistyöllä, samalla huolehtien asiakasviestinnän sujuvuudesta. Nykyaikaisten työ- ja viestintävälineiden avulla työmme on lähes ajasta ja paikasta riippumatonta.

Paikallisesti globaali

Yrityksemme sijaitsee Riihimäellä, vain 45 minuutin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kotikaupugillamme on pitkä historia tieto- ja viestintäteknologian opetuksessa ja teknologiayrittämisessä. Teemme tiivistä yhteistyötä Hämeen ammattikorkeakoulun, alueen muiden yritysten ja Riihimäen kaupungin kanssa. Haluamme tarjota paikallisille tietotekniikan ammattilaisille vaihtoehdon työllistyä lähellä kotipaikkaansa. Työskentelemme projekteissa, joiden hankekokonaisuudet ulottuvat laajalle ja sitä kautta työmme on päivittäin hyvin kansainvälistä.

Marko Malinen

Toimitusjohtaja

Email: marko.malinen(a)sw-tech.fi
Tel: +358 400 489 295

Nimi / Name *

Yritys / Company / Organization

Sähköposti / Email *

Puhelin / Phone *

Viesti / Message *

Success

Your form submitted successfully!

Error

Sorry! your form was not submitted properly, Please check the errors above.

Scroll to Top